sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Kappa

Minä, päivänvalo ja kamera olemme tähän aikaan vuodesta kovin harvoin samaan aikaan kotona. Kamera täällä kyllä majailee vuorokauden ympäri, mutta minä ja päivänvalo tapaamme valitettavan harvoin. Niinpä kuvien ottaminen on jäänyt ja jäänyt, odottamaan aikaa parempaa. Tai sitten on ollut tyytyminen hämäriin räpsyihin, joista käy jotakuinkin ilmi onko kyseessä pipa vai lapanen, ja väri onkin sitten mielikuvituksen varassa.

Kappa hyppäsi syksyllä puikoilleni työmatkaneuleeksi. Erinomaista posoteltavaa istuessa autossa tai junassa, etenee huomaamatta silmukka kerrallaan ja työn voi jättää kesken juuri sillä hetkellä kuin tarve on.

Kappa, Luohittaren Luolan Ilmatar, 3 vyyhtiä. Puikot 3,00 mm.

Lanka oli hankittu vuosi sitten joululahjaksi saamallani lahjakortilla lähilankakaupasta, ja värit vähän yllättivät itsenikin. Sininen ei ole koskaan ollut mun juttu, mutta oranssi sen sijaan kyllä. Ajatus yhdistää Ruoste ja Valaan laulu Kapaksi tuntui ensin vieraalta, mutta Ruosteen oranssi vangitsi, ja teki valinnan lopulta helpoksi.


Koska olen mallinmitoissa ainoastaan painoni puolesta, päätin tehdä Kappaan pituutta vain kolmen vyyhdin verran. Ajatus ylipitkästä putkulasta ahdisti, ja näin jo itseni kompuroimassa Kappaan, tukehtuvani raskaaseen villakasaan kaulallani ja rimpuilemassa käsiä vapaaksi helman alta. Pituudesta tuli minulle juuri sopiva, ja Kappa laskeutuu kauniisti hartioille, ei valu, ei kiristä vaan on juuri sopivan kokoinen. 


Valinta toki aikaansai sen että minun Kappaani ei voi käyttää huivin tapaan, mutta tämä ei harmita lainkaan. Mutta se lanka. Parasta terapiaa karheille ja kipeille käsille. Ihanan pehmeää, sileää, lämmintä, ja ne värit! Raidoittuvassa Ruosteessa värit liukuivat pehmeästi poltetusta oranssista syvään petrooliin ja takaisin, ja puikkoja heilutti oikein vimmassa, että pääsi nauttimaan värien vaihtelusta. Valaan laulun petroolin sävy syveni ja vaaleni vuorotellen, ja vaikka ikinä en ole valaan laulua kuullut, voin täysin kuvitella että se on juuri tällaista.

Tästä tuli suosikkini välittömästi valmistuttuaan, ja on ollut jo kovassa käytössä. En pidä lainkaan mahdottomana ajatuksena että jonain päivänä minulla olisi toinenkin Kappa. Ja ehkä kolmas. Eikä se kutominen tuntunut ollenkaan työläältä tai pitkästyttävältä tällä lankavalinnalla. Suosittelen!

4 kommenttia:

  1. Ihana! Ja nuo värit, oih. Ei ehkä eka yhdistelmä joka tulee mieleen mutta toimii ehdottomasti. En ole kappaan vielä hurahtanut vaikka niitä usein näkyykin. Ehkä minullakin on kihta kappa puikoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä muuta sano. En todellakaan olisi kuvitellut tekeväni mitään tällä yhdistelmällä, mutta kannatti jälleen kerran heittää ennakkoluulot mäkeen ;D
      Suosittelen lämpimästi hurahtamista <3

      Poista
  2. Upean värinen kappa. Minä en ole saanut vielä aikaiseksi neuloa kappaa, vaikka aikomus olisi. Mutta kun se vaikuttaa niin pitkäveteiseltä neulottavalta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minäkin pidän näistä väreistä!
      Kappa on taatusti pitkäveteinen tehtävä jos on yksitoikkoinen lanka eikä mitään muuta tekemistä. Minulla Kappa valmistui ihan huomaamatta matkustamisen aikana, joskus hyvästä seurasta ja keskusteluista nauttien ja toisinaan taas yksin ollessa langan värien vaihtelua seuraten. Erinomainen valinta myös tv-neuleeksi :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.